Teksti: 11.5.2022 Kalle Honkonen ja Timo Lehtonen, Ilves 1975

ipacup2022Kuvat © Hanna Heinonen.

Ipa-Cup oteltiin jälleen hyvässä hengessä hyväntekeväisyydelle. Ikäluokkien keräämä tuki, Ilves-Hockeyn Timo Peltomaan vetämä huutokauppa ja Ilves ry:n taustatuki muodostivat muhkean potin Raipe-Rahastoon. Nykyiset juniorikiekkoilijat saavat taas tarvittaessa tukea kiekkoharrastukseensa.

Ipa-Cup pelattiin jälleen lauantaina 7.5. Kaukajärven Sentterissä. Turnauksessa pelasivat Ilveksen entiset ikäkausijoukkueet vuosilta 1970-1983 ja Timo Peltomaan kokoama joukkue, jossa pelasivat vuonna 1969 tai aiemmin syntyneet, kuten Jukka Tammi. Turnauksen konsepti on Suomessa ainutlaatuinen. Me-henki oli aistittavissa jo jäähallin käytävillä, jotka oli teipattu keltavihrein julistein kiekkolegenda Juha Alénin ja nuorison toimesta edellisenä iltana.

- Alusta asti oli selvää, että käydään vähän brändäämässä paikkoja, Alén toteaa.

8U5A8986

8U5A7644

8U5A9152Kuvat © Hanna Heinonen.

- Brändätyssä hallissa on mukavampi pelata ja toisaalta samalla pystytään näyttämään yhteistyökumppaneille, että heille luvattu näkyvyys ei ole vain sanahelinää. Itse pelaaminen oli hienoa, vaikka hieman ennen pelejä arvelutti, että miten kunto kestää tuon rypistyksen. Huoli oli turha ja jaksamista riitti ihan yöhön ja jälkipeleihin asti. Odotan jo seuraavaa turnausta!, Alén jatkaa.

Ottelutapahtumien pyörittämisen hoitivat Ilves Ry:n toimistoväki, U18-juniorit sekä Naisten liigajoukkueen pelaajat. Yhteistyö seuran työntekijöiden, vanhojen ja nykyisten pelaajien kanssa loi upean turnauksen, jossa lohkovoittajia olivat:

  • Lohkon A (1969+ - 1973) voittaja: 1972
  • Lohkon B (1974-1978) voittaja: 1977
  • Lohkon C (1979 - 1983) voittaja: 1981

Ipa-Cup todisti sen, että jääkiekkoa voi pelata läpi elämän. Jokaisen pelaajapolku on ollut erilainen, mutta ne, joiden kanssa on lapsena aloitettu, mahtuivat taas hyvin yhdessä samaan kaukaloon.
Hyväntuulisten kiekko-otteluiden jälkeen tapahtuma jatkui voittajien julistuksella ravintola Tillikassa, jossa pidettiin huutokauppa. Sen tuotot käytetään Raipe-rahastoon, joka tukee vähävaraisia nuoria jääkiekkoharrastuksessa.
Tillikassa ääneen pääsivät illan isäntä Kalle Honkosen lisäksi Ilves ry:n edustaja Sami Karjalainen ja kiekkolegenda Matti Kaario sekä yli 200 entistä jääkiekkoilijaa. Ravintolasali oli täynnä vilkasta puheensorinaa. Välitön ilmapiiri kuului jutuissa, jotka jatkuivat siitä, mihin edellisessä Ipa-cupissa vuonna 2018 oli jääty.
Ilveksen liigajoukkueen terveiset tilaisuuteen toi Timo Peltomaa. Hän veti huutokaupan, jossa myytiin muun muassa Nicholas Baptisten maila, Jarkko Varvion ja Joni Ikosen “game worn” pelipaidat sekä muita tuotteita hyväntekeväisyyshintaan. Ipa-cup keräsi varoja Raipe-rahastoon yhteensä lähes 20000€.

Kuvassa U18-junioripelaajia, jotka toimivat Ipa-Cupissa tuomareina (kuva © Iiro Pekonen photography). Moni pelaajatarina jäisi syntymättä ilman Raipe-rahaston tukea nuorille kiekkoilijoille.

kuva © Iiro Pekonen photography

- Oli hienoa huomata, miten innolla tukijat ja vanhat Ilves-juniorit lähtivät mukaan toimintaan. Koko ideahan sai alkunsa siitä, että jotain pitäisi tehdä, jotta voidaan tavata vanhoja pelikavereita. Keksittiin sitten tälläinen tapahtuma, Kalle Honkonen toteaa.

WhatsApp Image 2022 05 11 at 13.36.01 1

- Onhan tässä paljon töitä mutta pitää muistaa, että jokaisella joukkueella on oma joukkueenjohtaja joka kerää oman ikäluokkansa kasaan. Ilman heidän panosta tämän tyylistä tapahtumaa tai tätä tulosta ei olisi mahdollista tehdä mitenkään, Honkonen jatkaa.

Ilta sai arvoisensa lopun, kun Ilves-hengen ilmentymä Sami Hintsanen astui lavalle tulkitsemaan hittikappaleita. Esittäjäkin tunsi yleisöstä monia kasvoja vuosien takaisista pelitapahtumista. Yhtenä nostona mainittakoon 1975 syntyneiden Toni Mäkiaho, joka järjesti aikanaan yleisölle paljon viihdettä. Mäkiaholle kirjattiin osuma myös viikonloppuna, kun kiekko sujahti yläpesään. Mäkiahon kommentit maalista Twitter-videolla.

https://twitter.com/timleh/status/1524244010776285186

t

Seuraavan kerran Ipa-cup pelataan kolmen vuoden päästä, sitten vuonna 2028, jonka jälkeen koittaa Ilveksen 100v-juhlavuoden Ipa-cup vuonna 2031.