Ilveksen jääurheilujaoston kuukauden vapaaehtoinen Pernilla Drugge-Alhberg hoitaa viestintään liittyviä tehtäviä useammassa eri joukkueessa. Pernilla on alunperin kotoisin Ruotsista ja asunut Suomessa, Tampereella jo 22 vuotta. Kuukauden vapaaehtoista kuvaillaan “sitoutuneeksi ja innokkaaksi oppijaksi, joka antaa omassa roolissaan kaikkensa joukkueensa eteen. Pernilla on iloinen ja positiivinen tekijä, joka on aina valmis auttamaan.”

Miten päädyit vapaaehtoiseksi Ilvekseen?
“Minun piti alun perin tehdä Instagram-postauksia poikani joukkueelle, Ilves U18SM- joukkueelle. Peleistä kaivattiin kuvia eikä muita kuvaajia ollut käytettävissä, joten lopulta päätin ottaa kuvat itse. Opiskelin järjestelmäkameran käyttöä katsomalla Youtube-videoita, sain apua ammattivalokuvaajilta ja aloin ottaa kuvia. Tarvitsin harjoitusta, joten menin kuvaamaan myös U18 Akatemian peleihin. Lopulta päädyin kuvaamaan myös U16SM ja U16 Akatemian pelejä. Matkan varrella innostus kasvoi entisestään ja kuluvan kauden aikana olenkin ollut kuvaamassa ahkerasti useiden eri joukkueiden pelejä. Olen jopa niin innostunut valokuvaamisesta, että vaikka poikani ei enää jatkaisi joukkueessa, kuvaisin siitä huolimatta. Nautin kuvaamisesta todella paljon, koska siinä pääsee lähelle tapahtumia. Uskon myös, että sekä pelaajat että heidän vanhempansa ovat iloisia saadessaan hyviä kuvia. Haluan, että he kaikki kokevat, että sillä mitä he tekevät, on merkitystä”, Pernilla toteaa. Valokuvauksen lisäksi kuukauden vapaaehtoinen on hoitanut sekä U18SM että U18 Akatemian sosiaalisen median tilejä. Vaikka suomen kielen puhuminen sujuu, kirjoittamisessa on tarvittu välillä lasten ja muiden viestintävastaavien apua.

Kuinka kauan olet ollut mukana U18SM joukkueen toiminnassa ja millaisia erilaisia rooleja sinulla on ollut?
“Poikani on pelannut Ilveksessä 5-vuotiaasta lähtien. Hänen ollessaan nuorempi matkustin työni puolesta paljon eikä minulla ollut juuri mahdollisuutta osallistua joukkueen toimintaan. Poikani isä toimi tuolloin pitkään joukkueen valmentajana. Kun työmatkustus aikoinaan loppui, minusta tuli osa joukkueen striimaus-tiimiä. Kuvasimme ja striimasimme pelejä joukkueen YouTube-kanavalle. Koska minulla on nykyisin enemmän vapaa-aikaa, haluan osallistua ja antaa aikaani joukkueelle niin paljon, kuin mahdollista. Keskityn mieluummin tekemään sitä, minkä osaan parhaiten eli luova puoli, viestintä ja sosiaalinen media.”

Mikä vapaaehtoistyössäsi on mielestäsi parasta?
“On hienoa toimia nuorten parissa sekä osallistua lasten elämään harrastusten kautta. Autan mielelläni kaikin mahdollisin tavoin myös tyttäreni koripallojoukkueessa.  On myös hienoa opiskella somen käyttöä tämän tehtävän kautta, esim. millaisia kuvia ihmiset haluavat nähdä somessa, millaisiin kysymyksiin nuoret suostuvat vastaamaan jne. Yritän parhaani mukaan olla nolostuttamatta lapsiani, mutta todennäköisesti nolaan kuitenkin”, Pernilla nauraa.

“Jossain vaiheessa esim. kysyin pelaajilta heidän tulevaisuuden unelmistaan, jos he eivät jatkaisikaan jääkiekon parissa ammattilaisina. Kävi ilmi, että kysymys ei ollut kovin onnistunut ja taisin saada ansaitsemani vastaukset, jotka itse asiassa osoittautuivat lopulta aika hauskoiksi, Pernilla kertoo. Käytännön kautta hän on oppinut, että tärkeämpää on haastatella esim. nykyhetkestä, jääkiekosta ja muista pelaajien elämää sillä hetkellä koskettavista asioista. “Se täytyy kyllä todeta, että pelaajat ovat aina todella mukavia ja kohteliaita. On myös todella mukavaa tavata ja tehdä yhteistyötä kaikkien muiden vapaaehtoisten, valmentajien, Ilveksen työntekijöiden ja valokuvaajien jne. kanssa.”

Mikä on hienoin Ilves-aiheinen muistosi vapaaehtoisena?
“Mielestäni ehdottomasti upein muisto oli tämän vuoden Winter Classic -tapahtuma Koulukadun kentällä helmikuussa. Sekä siihen liittyvät ennakkovalmistelut että itse pelipäivä. Me kaikki tapahtumaan osallistuvien joukkueiden somevastaavat teimme yhdessä töitä, ja mukana olivat myös Ilveksen toimistoporukka ja vanhemmat. Päivän päätteeksi illan pelit lumisateessa – se oli hienoa”, kuukauden vapaaehtoinen muistelee.

Miksi kannattaa lähteä vapaaehtoiseksi urheiluseuraan?
Vaikka vapaaehtoistyö vie aikaa, Pernilla kokee sen palkitsevan tekijäänsä monilla muilla tavoin. “Voin olla todella väsynyt työpäivän jälkeen, mutta kun tulen peliin ja alan ottaa kuvia, kaikki väsymys ja murheet katoavat. Alussa yritin enemmänkin seurata sivusta, jotta näkisin, miten kaikki toimii enkä vahingossakaan astuisi kenenkään varpaille tai olisi tiellä. Tämä oli minulle kokonaan uusi maailma.”

Entä miten vapaaehtoiset voivat tukea pelaajia omassa roolissaan?
“Kaikilla pelaajien parissa toimivilla työntekijöillä ja vapaaehtoisilla on tärkeä tehtävä ja suuri vastuu. Kyse ei ole pelkästään urheilusta, vaan myös siitä, että nuoret saavat tukea ja erilaisia mahdollisuuksia. Joukkueessa toimiessaan nuoret oppivat ottamaan vastuuta, kunnioittamaan toinen toisiaan, pettymyksensietokykyä, sekä toimimaan osana tiimiä– taitoja, joista on hyötyä koko elämän ajan. Siksi on tärkeää, että lasten ja nuorten harrastusten kustannukset eivät nouse liian suuriksi. Jotta se olisi mahdollista, mukaan tarvitaan vapaaehtoisia.”

Ravintola Tampella on mukana tukemassa Ilveksen jääurheilujaoston vapaaehtoistyötä lahjoittamalla lahjakortit kuukauden vapaaehtoisille.