Haluaisitko olla osa Suomen suurinta seuraa ja sen vapaaehtoistyöntekijöiden verkostoa?

Ilves on Suomen suurin urheiluseura. Seurassa pelaa yhteensä yli tuhat jääkiekkoilijaa. Toimintaa on laajasti erilaisista harrastetoiminnoista aina huippu-urheiluun asti.

Haemme jatkuvasti laaja-alaisesti eri alojen osaajia tekijäksi seuraamme. Tekijät pääsevät tutustumaan liikunta-alan organisaatioon ja tekemään oman alansa tai harrastuksensa tehtäviä. Osasta tehtävistä pystymme maksamaan palkkaa ja/tai korvaamaan aiheutuneita kuluja. Osa tehtävistä on vapaaehtoispohjaisia.

Mahdollisia tehtäviä, joihin pääsee osallistumaan ovat mm. lasten ja nuorten leiriohjaaminen ja valmentaminen, seuran toiminnan esittelyä erilaisissa liikuntatapahtumissa, turnauksissa avustaminen, viestintä ja tiedottaminen, IT-järjestelmien hallinta, projektitehtävät ja muut seuran kehittämistyöt. Ilveksessä tehtävien tekeminen on suurimmalle osalle pääasiassa mukava harrastus. Tämän lisäksi mukana oleminen voi avata mahdollisuuksia jatkaa seurassa osa-aikaisissa tehtävissä sekä mahdollistaa verkostoitumisen Tampereen alueen muihin seuroihin, liikuntajärjestöihin ja yrityksiin. Ilves on työllistänyt seuran sisällä olevia henkilöitä viime vuosina ja tämän lisäksi seurassa työskennelleitä henkilöitä on lisääntyvässä määrin rekrytoitu myös muihin tehtäviin Pirkanmaan ja Suomen alueella. Toimiminen Ilveksessä on ollut myös monelle nuorelle, usein opiskeluiden lomassa, hyvä paikka aloittaa työkokemuksen kerääminen ja saada näin työkokemusta erilaisista tehtävistä. Pyydettäessä on saatavissa työtodistus jatkoa silmällä pitäen.

Odotamme seuraan tulevilta henkilöiltä oma-aloitteellisuutta ja positiivista asennetta uusi asioita kohtaan. Tuemme henkilön kouluttautumista ja jokaiseen oppimisvaiheeseen löytyy seurastamme kehittäviä ja mielenkiintoisia tehtäviä.

Klikkaa tästä Ilmoittautuminen mukaan Ilveksen toimintaan vapaaehtoiseksi, jos sinä olet etsimämme henkilö!